maanantai 16. toukokuuta 2016

Mikä ihmeen varaolohuone?



Päätin minäkin tässä muutaman rivin kirjoittaa, jotta Pekan ei ihan yksinään tarvitse vastata koko sisällön tuottamisesta.
On varmasti hyvä vähän raottaa salaisuuden verhoa ja kertoa, mitä tässä oikein puuhaillaan.

Pitää siis aloittaa alusta.
Meitä on seitsemän aikuista henkilöä, tapasimme Kaapeli-koulutuksessa tai yhteisövalmennuksessa, kuinka vaan, helmikuun puolessa välissä kuluvaa vuotta.
Jokainen meistä tuli sinne omista syistään, Pekka onkin jo kertonut omastaan ja minä voin omasta puolestani sanoa, että tarvitsin elämälleni suuntaa, sisältöä päiviini.
Kun koulutus alkoi, olimme kaikki hieman punaposkisia ja odottavalla kannalla, että mitähän tästä tulee ja keitähän nuo muut ihmiset ovat.. Mutta pian Keskiviikoista tuli, jos ei nyt viikon tärkein päivä, niin ainakin yksi tärkeimmistä, sillä oli hienoa tuntea, että yhtenä päivänä viikossa voi vapaasti antaa aivojensa myrskytä ja keskustella asiasta jos toisestakin aikuisten, elämässä viisastuneiden ihmisten kanssa.

Koulutukseen kuului kaikenlaista aina elämän puusta eri vuosikymmenten muisteluun, mutta johtoajatus oli kuitenkin kehittää päihteetöntä tekemistä Itä-Helsingin alueelle.
Joku saattaisi nyt sanoa, että sitä on tarpeeksi, mutta entisenä Symppiksen työntekijänä joudun kyllä sanomaan, että sitä ei todellakaan ole tarpeeksi.
Toki on Kontulan ja Itiksen Symppikset,on Aurinkoinen hymy Myllypurossa, on erilaisia seurakunnan järjestämiä tapahtumia, on Elokolo (joka juuri avautui Kontulankaari 11 tiloissa) ja D-asema sekä paljon muuta, mutta joukkoon mahtuisi meidän mielestämme paikka, jossa aikuiset ihmiset voisivat tavata toisia aikuisia ihmisiä päihteettä.
Ihmisiä ihmisille.

"Henkilökuntana" paikassa toimisi vertaisia, kokemusasiantuntijoita, tai miksi heitä haluaa sanoa, sekä koulutettuja ammattilaisia. Kyse on tässä kuitenkin lähinnä siitä, että paikka olisi auki myös iltaisin ja viikonloppuisin, jolloin monesti päihteettömänä pysyminen on hyvin haasteellista.
Paikka, nimitetään sitä nyt vaikka Varaolohuoneeksi, olisi kuin ravintola, sillä poikkeuksella, että alkoholia eikä muitakaan päihteitä siellä ei tarjoilla. Ainostaan korvaushoito lääkärin määrämin annoksin, ilman oheiskäyttöä, on sallittu. Siis päihtyneenä ei saisi saapua paikalle, mutta biljardia, tikkakisaa, korttipelejä, tanssia ja iloista ajanviettoa muiden ihmisten kanssa ei kukaan kiellä siellä harrastamasta.

On paljon asioita, jotka vaativat vielä hiomista, vaikka on näitä asioita mietittykin yhdessä ja erikseen runsaasti. On päihteettömyyden valvonta-asia, on kunkin ihmisen voimavarojen käyttö juuri sillä itselle tärkeimmällä alueella, on tilojen löytyminen ja kaikkein tärkeimpänä rahoitus. Näytti jo hetken siltä, että kaikki järjestyy yllättävänkin helposti, mutta huolimatta loistavasta haltijakummistamme (joka siis hoiti asian esittelyn tarvittaville tahoille ja paljon muuta), tuli mutkia matkaan. Uskomme kuitenkin, että kaikki järjestyy ajallaan, emmekä noidu tätä sen enempää. Menemme vain leuka irti rinnasta, silmät auki ja koko olemus valmiina kokemaan uusia asioita, eteenpäin.

Tätä siis puuhaillaan ja nyt kun tämä on blogi, olet toki vapaa kertomaan oman mielipiteesi asiasta ja olisi tosi mukavaa kuulla mielipiteitä ja ehdotuksia liittyen tähän asiaan.
Laitan lisäksi tähän loppuun linkkiluettelon, josta löydät tietoa liittyen tähän kirjoitukseen.

Lämpimiä, aurinkoisia päiviä
Toivottelee Tiina


Elokolosta saat tietoa täältä
Kontulan Symppiksestä tietoa täältä
Itiksen Symppiksestä tietoa täältä
Aurinkoinen hymy ry löytyy täältä
D-asemasta löytyy tietoa täältä
Kaapeli-yhteisövalmennuksesta löytyy tietoa täältä




maanantai 9. toukokuuta 2016








OMA ÄITI




Ei maailmassa parempaa
kuin oma äiti
olekaan.
Ne sanoo,
mies vaimostansa
äidin haluaa.
Äidin kyllä haluaa,
mut omalle lapselleen,
sillä tärkeämpää ei lapsella
olekaan,
kuin oma äiti
ollenkaan.






Kirjoitin tämän runon vuosia sitten äitini vielä eläessä ja asuessani Kuopiossa. Olin taas ollut pitkään teillä tietämättömillä, eikä ollut varaa äitienpäivä korttiin tai kukkapuskaan. Luin sen hänelle kuitenkin vapisevalla, krapulaisella ja katuvalla äänelläni sydän täynnä rakkautta.
Kuinka usein äiti auttoikaan hulttiopojan jaloilleen ruokkimalla, lainaamalla, pelkällä läheisyydellään. Nyt on äiti mennyt rajan taa ja jättänyt ainoastaan rakkaat muistot jälkeensä. Minäkin olen lopettanut hulttioelämäni n. 7 kuukautta sitten omasta tahdosta, A-klinikan ja 3. Sektorin toimijoiden avustuksella. Yksin en siihen olisi pystynyt. Olen kuitenkin raittiudessani vielä raakile, tyhjä taulu, paljon on vielä opittavaa ja itsekurissa pitämistä, elämän karikot kun tuppaa vanhan juopon niin usein sortamaan takaisin rakkaan pullonsa luo.
Kuitenkin yhteiskunta yrittää kaikin keinoin hankaloittaa päihteiden käyttäjiä pääsemästä irti päihteistään. Leikkaamalla heille niin tärkeistä päihdepalveluista tai eväämällä tukensa uusilta. Poliittiset päättäjät, kun eivät ymmärrä aikaa yhden vaalikauden jälkeen, eivätkä he osaa minkäänlaista matematiikkaa, mikä on ikävä kyllä huomattu jo kansankin keskuudessa. Yksikin selvinnyt päihdeongelmainen on taloudellinen voitto yhteiskunnalle. Sillä päihteet tuottavat aivan hirvittävän laskun yhteiskunnalle vuosi tasolla kerrannaisvaikutuksineen. Nykyisen kaltaista päihdepolitiikkaa harrastamalla eivät läheskään kaikki apua tarvitsevat pääse kaipaamaansa hoitoon tai kuntoutukseen. Vaan he jäävät menoeräksi yhteiskunnan rattaisiin. Tehkää nyt hyvät päättäjät menoerästä voimavara, ennen kuin tilanne on oikeasti täysin hallitsematon.
Vain äiti auttaa kadunmiestä selviämään selvään päivään. Kaikilla vaan ei ole äitiä, tai äitisuhde on huono, tai äiti on itsekin päihdekierteessä, kuka silloin auttaa?



> Pekka Kinnunen <

keskiviikko 4. toukokuuta 2016



LEIKKAA JA SÄÄSTÄ

Leikkaa ja säästä,
mut leikkaisit mielummin päättäjän päästä.
Siinä sitä vois todella säästää
ja päättäjä turhista paineista pästää.


Juopot ja hullut ne kadulla kulkee,
kun laitokset heiltä ovensa sulkee.
Lapset ja vanhukset kärsivät hätiä,
ei ole heillä enää hoitotätiä.


Sairaatkin notkuvat hautuumaan portilla,
sairaalapaikat on heillä kortilla.
Hoitsut ne välttävät kortiston,
heillä ovet auki Norjaan ja Saksaan on.


Siis leikkaa ja säästä,
mut leikkaisit mielummin päättäjän päästä.
Siinä sitä vois todella säästää
ja päättäjä turhista paineista päästää.




Kirjoitin tämän runoni ehkä vuonna 2000. Eikä vieläkään ole tapahtunut juuri minkäänlaista edistymistä. Varsinkin juopot ja muut päihdeongelmaiset sekä syrjäytyneet kulkevat edelleen kaduilla oman onnensa nojassa. Toki vanhusten ja lastenkin asiat on päin honkia, mutta keskityn päihdeongelmaisiin.
Aina noususuhdanteen aikana kehitetään ”kauaskantoisia” kehitelmiä, joista pienenkin laman tullen vedetään niin sanotusti matto jalkojen alta pois. Eli viedään rahoitus ja/tai fyysinen paikka. Keskitetään palvelut pelkästään A-klinikan huoleksi. Mikä taasen on aivan ylikuormitettu, vaikka siellä oleva henkilökunta yrittääkin antaa kaikkensa. Läheskään kaikki eivät saa tarvitsemiaan palveluja hoitaakseen ongelmaansa ja kuntoutumistaan. Ennaltaehkäisy, jatkohoito yritetään sälyttää kolmannen sektorin toimijoille, jotka pienillä resurseilla ja pienillä budjeteilla sekä avustuksilla yrittävät tehdä kaiken voitavansa, ilman sen suurempaa apua. Tämä on herkälle päihteiden käyttäjälle, joka jää yksin, kuin eka Valdemar - tai Leijona pullo tai ekat paukut.
Juurikin lama tekee syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia, silloin pitäisi avata kaikki päiväkeskukset ja iltariennot täydellä miehityksellä. Pitää tehdä kaikki, mikä mahdollistaa päihteettömyyden ja syrjäytymisen, eli pitää luoda mielekästä ja virikkeelistä tekemistä. Tämä ei suinkaan ole menoerä vaan voimavara. Esimerkiksi alkoholin tuomat haitat ovat n.6 miljardia euroa vuodessa varovasti laskien koko Suomelle. Eli talonpojan järjellä ajatellen luulisi kuntoutuksen ja hoidon sekä ennaltaehkäisyn säästävä erittäin pitkän sentin. Vai miten on kuntien rahahanojen päättäjät. Herätkää nyt helvetissä!!!


- Pekka Kinnunen -