JUOPON VAPPU ITÄ-HELSINGISSÄ
                                                           (KUVAELMA)


Niin istuu vanha juoppo yksin Itä-Helsinkiläisessä lähiössä kerrostalopoxissaan ja mietiskelee katkeroituneena elämäänsä. Eikä hän oikeastaan ole edes vanha, mitä nyt hiukan päälle viisikymppinen, mutta vanha juoppo kyllä.


Hän on ostanut viimeisillä rahoillaan kaksi pakettia Poutun nakkeja ja forssan perunasalaattia, kun ne olivat tarjouksessa Cittarissa. Hän on käynyt myös Lidlissä ostamassa pari giapatta leipää, siellä ne maksavat vain 99 senttiä kappale ja ne paistaa ne itse. Ompa hän ostanut vielä Cittari reissullaan valkosipulisuolakurkkuja, tosin hän on punninnut ne tavallisten maustekurkkujen numerolla, niin ne ovat halvempia. Cittarin vieressä on Alko ja hän on kaupasta jääneillä rahoillaan ostanut sieltä kaksi 0,7 pulloa Leijona viinaa. Onhan kuitenkin Vappu, hän on ajatellut. Tosin samalla tajunnut senkin tekosyyksi, mutta mihinkäs juoppo karvoistaan pääsisi, kun vituttaa ja pistää rintaan.


Nyt hän siis istuu yksin kotonaan, päivän alkaessa painua mailleen. Hän on keittänyt puoli pakettia nakkeja ja syönyt sen kanssa pottusalaattia, haukannut päälle valkosipulisuolakurkkuleipiä ja palan paineeksi tehnyt kupposen jos toisenkin. Sinappi on ollut hiukan vähissä, joten hän on sekottanut ketsuppia sen joukkoon. Pieni nousuhumala alkaa nostamaan päätään.


Ei hän tänään olisi ottanut, mutta on Vappu ja kaikki ystävät ja kaverit on tietenkin eri ravintoloissa. Viikonloput on muutenkin perkeleen pitkäveteisiä. Ei ole mitään paikkaa minne mennä, ei mitään tekemistä. Hän on jonkun aikaa yrittänyt olla juomatta. Kävipä katkon jälkeen Terviksellä kuntoutumassakin kuusiviikkoisen ja vielä kolmen kuukauden päästä intervallilla.
Oli jo niin sanotusti hyvän elämän alussa. Mutta nyt on taas elämä potkinut, auto olisi pitänyt kunnostaa ja katsastaa. Eihän hänellä sellaisia rahoja. Pienellä työkyvyttömyyseläkkeellä kun on. Siitäkin kolmasosan vie vouti ulosottoihin. Eihän hänelle paljon pakollisten laskujen, vuokra, sähkö, lääkkeet, jälkeen elämiseen jää.


Hän on sairastunut alle nelikymppisenä sepelvaltimotautiin.
Sukuvika, sanoo hän, vaikka tietääkin, että erilaisella elämällä olisi pysynyt varmasti kauemmin terveenä. Viimeisen ”raitistumisen” jälkeen Terviksellä, viimeisellä viikolla iski haimatulehdus. Hän oli tiputuksessa sairaalassa ja samalla reissulla kakkostyypin diabetes muuttui ykköseksi, hän on siis insuliinisokeritautinen. Joutuu pistämään aina ennen ruokailua ja illalla vielä toista pitkäkestoista insuliiniä.


Viikolla hän käy maanantaisin aamulla eräässä päihdepoliklinikan ryhmässä, keskiviikkoisin eräässä toisessa ryhmässä, perjantaisin psykpolin ja päihdeklinikan yhteisessä toimintaryhmässä. Nämä kaikki ovat päiväsaikaan tapahtuvia toimintoja, iltaisin ei ole mitään. No meidän juoppo käy yleensä alkuiltaisin, jo niin tutuksi tulleessa paikallisessa, siellä lähes kaikki on hänen tuttujaan, henkilökuntakin. Hän juo siellä yleensä kahvin ja/tai tuoremehun, usein ilmaiseksi, sillä kaikki tai ainakin suurin osa kyllä kannustavat ja taputtelevat häntä selkään juomattamuuspäätöksestään. Usein hän myös auttelee henkilökuntaa pikku askareissa, siksikin ilmaista juomaa. Hän tapaa siis tuttujaan päivittäin, mutta ei heitä kyllä kauaa selvinpäin katsele, tai ainakaan kuuntele.
Hirveätä älytöntä sössäämistä.


Nyt hän mietiskelee yksin kotona lapsia, tuttuja, elämää yleensä. Lapset on jo aikuisia, heillä on omat elämät. Ei hän heillekään tainut olla mikään huippuvaraisä. Yleensä viikonloput kännissä, usein viikollakin.
Hän on siis ollut kaksi kertaa naimisissa ja molemmissa avioliitoissa on ollut lapsia, joille hän on toiminut, omin sanoin; varaisänä.
Osas lapset kyllä käyttää känniä rahallisesti hyväksi, sillä kännissä hän on kovin antelias ja viikonloppumiljonääri. Nyt heilläkin menee huomattavasti paremmin kuin hänellä itsellään. Yksi venaa jo kolmatta muksua, osaiskohan tuo jo tytön pyöräyttää. Kaikki tähän asti poikia.
No eipä heistä kenestäkään viidestä ole hirveesti kuulunut. Pitäisi itse varmaan soitella, nyt ei ilkee, kun luulevat hänen olevan selvänä.
Pitäisiköhän muuttaa takas kotiseudulle, samahan tuo missä sitä saatana eläkepäiviään viettäis. Siellä olis se yksikin, tiiä vaikka... No katsellaan. Vittu mulla mihinkään rahaa ole, vai maksaiskohan tuo sossu muuton ja takuuvuokrat, että pääsisivät musta eroon.
Kaikki ne perkele eroon haluu.


Ensimmäinen pullo on jo aikaa sitten loppunut. Vanha juoppo kyyhöttää nojatuolissa kumarassa, kyynel silmäkulmassa. Taustalla soi vanhalta vinyylilevyltä Irwinin ...”On iltamyöhä vanha juoppo kotiin astelee, talon nurkkaa vielä kastelee...”.
Lähtiskö hän baariin, no ei perkele ilkee rahattomana ja muutenkin, kun kaikki olettaa mun olevan selvä, ajattelee hän. Tosin siellä varmaan tarjoajia löytys, kun hän on jälleen palannut ruotuun, mutta häpeä voittaa, ei tosiaankaan ilkeä.
Mihinkä mua enää tarvitaan, joku tuttu joskus soittaa kyselee jostain entisiin ammatteihin liittyvistä asioista ja sitten ei mitään. Tai joku kaveri pyytää kuskiks, ku mulla on auto, sekin loppuu, kun ei varmaan saa tota paskaa katsastuksesta läpi, ei ne muuta millonkaan.
Olen pelkkä turhake täällä. Olis edes varaa aloittaa jotain, voittas vittu edes lotosta, mutta sinne ne tuntuu vaan menevän, viimesetkin sentit. Samassa puhelin alkaa hälyttää, on iltainsuliinin aika.
Hän muistelee, olihan se yx hoitsu, ku piikitteli niitä kaiken menettäneitä mummoja insuliinillä ja päästi heidät vaivoistaan. Olishan tota mullakin, hän miettii ja nielee Leijona vodkan kanssa iltalääkkeensä.
Mitenhän paljon tota pitäs pistää, jos vaikka pari kynällistä tuota nopea vaikutteista. Tälläisiin mietteisiin hän jää ja värkkäilee insuliini-kyniensä kanssa. Vinyylillä levy on vaihtunut, edelleen Irwiniä, ”... Tumma virta vielä on edessä...”.


Pistikö hän pelkän ilta insuliinin, vai..., sitä tarina ei kerro.




Näitä tarinoita löytyy paljon itäisestä Helsingistä. Sinne on jostakin syystä pesiytyneet kaikki muualta muuttaneet, työttömät, eläkeläiset, päihdeongelmaiset, ns kaikki kärrystä pudonneet. Voisikohan näitä tarinoita jotenkin välttää?
Voisiko nämä ihmisryhmät muuttaa yhteiskunnan hylkiöistä voimavaraksi?
Olisiko mahdollista tehdä ennalta ehkäisevää työtä?
Olisiko mahdollista huomioida päihdekuntoutujat paremmin?
Löytyykö tästä kaupungista sellaista päätäntävaltaa ja tahtoa, että menoerät saataisi voimavaroiksi?



- Pekka Kinnunen -