Lainasin Helsingin Sanomien artikkelin tänne kokonaisuudessaan, joku saattaa löytää siitä jotain tuttua liittyen aiempaan kirjoitukseeni täällä.
Valoisaa alkutalvea,
Tiina
HS:n lukijat kertovat, millaista on köyhän elämä: ”Kun lapsi kasvoi toppatakistaan, en voinut koko talvena ostaa rintaliivejä”
HS:n köyhyyskyselyyn tulleet vastaukset voi tiivistää vaikka näin: yksinäisyys, kitkuttelu, nälkä, epävarmuus, epätoivo – ja joskus harvoin vielä toivo.
VILLE TIETÄVÄINEN
HUOLIMYLLY. Siinä yksi osuva sana, jolla ihminen kuvasi köyhyyttään.
Köyhyydestä puhuvat yleensä muut kuin köyhät itse. HS pyysi siksi lokakuun puolivälissä ihmisiä kertomaan elämästään: miten he selviytyvät köyhinä pääkaupunkiseudulla. Kokosimme yhteen kuusi keskeistä teemaa, joita teksteistä nousi.
Lainaukset ovat meille lähetetyistä teksteistä ja eri henkilöiltä. Emme käytä nimiä, koska tämä oli useimpien toive.
Yksinäisyys
”KOTELOELÄMÄÄ”. Moni muukin kuin tätä sanaa köyhyydestä käyttänyt kuvasi suhteensa muihin muuttuneen.
Monet tavat viettää aikaa yhdessä maksavat. Kun kahvikuppiin tai bussilippuun ei ole varaa, osa keksi tekosyitä välttääkseen ystävän tapaamista.
”Köyhyys on luopumista normaaleina pidetyistä asioista. Kun on sukulaisen syntymäpäivät, täytyy teeskennellä sairasta, koska ei ole rahaa osallistua.”
”Köyhyyttä on joutunut peittelemään, koska eihän köyhän uskota olevan muutenkaan kyvykäs.”
Toiset kuvasivat välien huonontuneen vähitellen, koska he olivat joutuneet pyytämään läheisiltään jatkuvasti apua.
”Köyhyys on sitä, että kaikki alkavat karttaa sinua. ’Köyhä sukulainen’ on tuttu jo Jane Austenin romaaneista ; meitä on aina ollut.”
”Eihän tätä voi piilottaa, jos ei halua kaikista erkaantua. Välillä tekisi mieli. Hävettää kun läheiset tarjoavat ruokaa ja rahaa. Ei pysty kieltäytymään, koska tietää, ettei vaan pärjää.”
Osasta tuntui, että muut ihmiset eivät elä edes samassa todellisuudessa. Tuttavat puhuvat lomamatkoista, kun pienituloinen työssäkäyvä tietää, että lomaa ei ole edes varaa pitää. Kokoaikaiset työkaverit narisevat rahapulastaan ja osa-aikainen toivoo, etteivät he huomaisi reikiä kaikissa hänen t-paidoissaan työpaidan alla.
”Tarhasta tulleet kehotukset kuravaatteisiin suututtavat välillä, jos ei juuri sillä hetkellä ole varaa niihin eikä ole löytynyt todella halvalla mistään. Pääasiassa lapsemme tulevat ensin ja heidän vaatteensa pidetään ajantasaisina vuodenajan mukaan, mutta monenlaisiin erilaisiin vaatteisiin eri keleille meillä ei vaan ole varaa. Tätä ei viitsisi selittää jokaiselle.”
Kitkuttaminen
YKSI KUVAILI köyhän menoja kolmella sanalla: pakko, minimi ja ei.
Pakko tarkoittaa vaikka vuokraa. Minimiin kuuluvat ruuan, saippuan ja lääkkeiden kaltaiset välttämättömyydet, joista niistäkin tingitään. Kaikki muu on osastoa ”ei”.
”Poissuljettuja ovat harrastukset, huvit, matkat, teatterit, lukuisat palvelut. Leipäjonossa ja kirkossa käynti ovat sallittuja, samoin kirjasto. Erilaiset ilmaiset tapahtumat ovat myös suositeltavia, varsinkin jos on ilmainen soppatarjoilu.”
”Jos sorrut kuppiin kahvia, ei ole kissalle ruokaa.”
Huveista kieltäytyminen on helppoa hetken, ei vuosia. Ajan myötä välttämättömätkin hankinnat kasautuvat, vaikka miten etsisi käytettyä ja kunnostaisi vanhaa. Pelivaraa ei ole.
”Kun lapsi kasvoi toppatakistaan, en koko talvena voinut ostaa uusia rintaliivejä. Minulla oli vain yhdet liian suuret liivit olemassa. Ratkaisin ongelman tunkemalla sukkia liiveihin. Kun sitten toppatakki oli maksettu osissa, niin eikös siinä kohtaa lapsen sisäliikuntakengät olleet jääneet pieneksi.”
”Tukkaa en leikannut kolmeen vuoteen. Yhtään meikkiä en ostanut, kasvot pesin saippualla ja käytin niveaa. Ulkoinen olemus ei euron käytettyjen vaatemyyntien vuoksi kärsinyt niin paljon kuin luulisi, mutta koin itsessäni olevan köyhän tuoksun.”
Yksi kirjoittaja arveli, että nuukailusta huolimatta moni köyhä lopulta maksaa hankinnoista rikasta enemmän.
”Joudut turvautumaan osamaksuihin ja luottoon, koska käteisellä et pysty koskaan ostamaan mitään isompaa, esimerkiksi pölynimuria. ”
Nälkä
OSASSA tekstejä puute oli vielä syvempää. Osa joutui nipistämään lääkkeistä tai vaikka lämmityksestä. Ruuan kohdalla tavat selvitä erosivat toisistaan.
”Ruoassa pitää olla mahdollisimman paljon energiaa, niin sitä ei tarvitse syödä paljon, enkä tarvitse leipää tai välipalaa. Ruoka koostuu hyvin pitkälti samoista raaka-aineista: porkkana, kaali, makaroni, pavut, linssit. Ostan tarjouksesta kesäkurpitsaa ja paprikaa, muuten en.”
”Joka päivä ruokana kaupan halvinta lihapullakastiketta ja makaronia, 30 prosentin ale-leipää ja pelkkää haaveilua normaalin ihmisen normaalielämästä. ”
”Olen viettänyt useita viikonloppuja oikeasti nälässä, siis tuntien nälkää niin paljon, etten pysty ajattelemaan mitään muuta. Yhä joudun säännöstelemään syömistäni, enkä saa oikeastaan minään päivänä ruokaa kylläisyyteen asti. Onneksi siihen tottuu.”
Epävarmuus
YKSI kuvasi köyhyyttä elämiseksi jatkuvassa hälytystilassa. Moni puhui pelosta. Vielä nyt jotenkin selvitään, mutta entä jos sairastuu, ainoa talvitakki repeää tai lapsen polkupyörä varastetaan?
Osalla epävarmuus johtui viranomaisten päätöksistä. Pienikin muutos tilanteessa saattoi johtaa siihen, että tuet maksettiin myöhässä tai katkesivat kokonaan.
”Olen syyskuusta asti ollut (taas) työtön. Olen tänä aikana tehnyt pari keikkapäivää työssä. Keikkapäivistä on saatava palkkatodistus, ennen kuin soviteltua ansiopäivärahaa voidaan maksaa. Olen ollut syyskuusta saakka ilman säännöllisiä tuloja. ”
”Kun olet köyhä, sinulle voi sanoa ihan mitä vain. Vaikka keskenään ristiriidassa olevia ohjeita, joiden tarkoituksena ilmeisesti on vain sinun kampittamisesi.”
”Olen ollut useampia vuosia lääkärin määräämällä sairaslomalla mielenterveysongelmien vuoksi, mutta Kelan mukaan olen työkykyinen. Olen opiskelija, mutta opintotukea en saa, koska en ole saanut kokoon riittävää määrää opintopisteitä sairauksieni vuoksi”, kertoi eräs pienipalkkaisen puolison elättämä.
Suurinta epävarmuutta kokivat pahasti velkaantuneet ja pitkään toimeentulotukea saaneet. Toimeentulotukea kun voi leikata mikä tahansa tulo tai omaisuus, siis jopa perinnöksi saatu osuus myyntikelvottomasta kesämökistä tai lapsen syntymäpäivälahjaksi saama raha.
”Masentavinta oli, kun jouduin liikenneonnettomuuteen ja sain lähes kymppitonnin korvaukset. Sosiaalivirasto peri ne”
Epätoivo
”OLEN köyhän perheen köyhä lapsi, josta kasvoi köyhä aikuinen”, määritteli itsensä eräs kirjoittaja, vaikka elämään oli mahtunut menestystäkin. Osa piti köyhyyden vaikutusta identiteettiinsä pysyvänä.
”Olen sisäisesti aina köyhä. Se on kuin krooninen sairaus, mikä sitoo.”
Moni oli huolissaan lastensa tulevaisuudesta.
Syvintä epätoivoa koettiin, jos köyhyys oli jatkunut kauan tai se oli vain yksi voitettavista vaikeuksista. Ulospääsytieksi koettiin parhaimmillaan työkyvyttömyyseläke, pahimmillaan kuolema.
”Köyhyydestä ei nousta laittamalla rahaa sivuun. Säästäähän ei saa, ei voi. Köyhyydestä ei nousta opiskelemalla, koska köyhä ei voi elää opiskelujen aikana. Köyhyydestä ei nousta tekemällä pikku pätkiä töitä, koska silloin vaarantuu perustoimeentulo. Köyhyydestä ei nousta...ei, kun se on jatkunut liian pitkään.”
”Kuulun ensimmäiseen sukupolveen, joka on työtön koko aikuisikänsä. Köyhille tarjotaan risusavottaa, mutta 26 vuoden köyhyyden jälkeen minua kiinnostaa tasan yksi asia, ja se on raha. Jos palkkaa ei tule, niin voitte pitää terapianne”, kertoo 90-luvun lamassa työttömäksi jäänyt.
”Olen pärjännyt vähällä niin kauan kun olin terve. Köyhyys ja sairaus sen sijaan on todella vaikea yhtälö. Kun rahaa ei ole, elämä invalidisoituu sairauden myötä todella vakavasti.”
Pienessä vähemmistössä teksteistä kuvattiin raivoa yhteiskuntaa kohtaan.
”Pitäisikö itsekin varastaa, kun kerran rikkaatkin varastavat meiltä?”
Toivo
ENTÄ ILO, onko se köyhälle mahdollista? Teksteistä päätellen on vähemmistölle.
Osalle meneillään oleva köyhä vaihe elämässä on tullut jonkin vielä vaikeamman asian jälkeen. Kirjoittaja iloitsee vaikka siitä, että on elänyt vuoden päihteettä eikä niin piittaa pienistä tuloistaan.
Muutama yli sadasta sanoi itse valinneensa köyhyyden, siis esimerkiksi opiskelemalla vähän tuottavan mutta mielekkään työn. Hieman useampi näki nuukailussa ympäristön tai elämän laadun kannalta hyvääkin. Joku kertoi nauttivansa luovuudestaan ja kekseliäisyydestään, vaikka ne olivatkin selviytymisen kannalta pakko.
”Puuhailuni pitää minut oikealla polulla. Se auttaa työntämään seinät takaisin paikoilleen, kun ne lähestyvät olkapäitäni. Se antaa muuta ajattelemisen aihetta kuin puuttuva raha.”
”Olen tietoisesti yrittänyt irtautua siitä ajatuksesta, että minun pitäisi olla jotain tiettyä, vaikka en siihen kykene. Yritän etsiä hyviä asioita elämääni jostain muualta kuin materiasta ja muiden hyväksynnästä.”
Yleisin syy toivoon oli, että elämässä oli tapahtumassa jokin muutos.
”Viime kesänä käytin paljon aikaa miettiäkseni sitä, miten onnistuisin omassa elämässäni. Löysin pari uutta tapaa lähestyä ja tällä hetkellä tuntuu olevan aivan toinen vaihde, vaikka velat tulevat haittaamaan elämääni vielä kohtuullisen pitkään”
”Vaikka köyhyys on ahdistavaa, elän onnellisesti, koska voin ajatella tätä väliaikaisena. Jos säästän kaikessa, voin lähteä kesällä reissuun tai ostaa aidon villapaidan”, kertoi opiskelija.
Muutama kirjoittaja piti arvokkaana sitä, miten köyhyys oli muuttanut omaa tapaa katsella yhteiskuntaa.
”Olen aina ollut empaattinen, mutta muista ihmisistä välittäminen ja halu auttaa on edelleen lisääntynyt ja vahvistunut.”
Tutkija: Köyhyyden ydin on sinnittely
”SINNITTELY on suomalaisten köyhien elämäntavan ydintä ja jatkuva niukkuus sen keskeisin rasite”, kommentoi sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saaritarinoita köyhyydestä.
Saari luki HS:n pyynnöstä läpi toimitukseen lähetetyt tekstit ja tiivisti niiden keskeisintä sanomaa. Hän arveli, että ne kertovat 2010-luvun niukkuudesta hyvin samaan tapaan kuin tutkimustietokin. Vain yhtä lukijoiden teksteissä on vielä vähemmän kuin Saaren tutkimuksissa esimerkiksi leipäjonoista: tulevaisuudenuskoa.
RIO GANDARA / HS
Saaresta tekstit paljastavat joitakin sosiaaliturvan heikkouksia. Kannustinloukkuja on. Ne liittyvät etenkin ylivelkaantumiseen, ei niinkään palkan ja etuuksien väliseen suhteeseen. Mikä tahansa elämäntilanteen muutos sotkee etuuksien myönnöt ja aiheuttaa katkoja ja takaisinperintöjä.
Toimeentulotuki on suunniteltu lyhytaikaiseksi etuudeksi, mutta yhä usemmat valuvat sen varaan pitkäksi ajaksi. Tuki ei kuitenkaan kata elämään liittyvää kulumista, oli kyse tavaroista tai ihmisestä itsestään. Saari pitää kohtuuttomana sitäkin, että toimeentulotuen pitkäaikainen nauttiminen edellyttää tavallisesti omaisuuden myyntiä asuntoa myöten: ylivelkaantuneen on vaikea saada nykymarkkinoilta tilalle vuokra-asuntoa.
”Kuvauksissa tulee myös selvästi esiin se, että suomalainen yksilöllisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin perustuva sosiaaliturva ei toimi lainsäännön hengen mukaisesti haavoittuvassa asemassa olevilla ryhmillä. Käytännössä he joutuvat tukeutumaan joko omaisiinsa ja ystäviinsä tai elämään puolisonsa tuloilla.”
Saari sanoo, että jatkuva niukkuus syö toimintakykyä. ”Väliin on hämmästyttävää, kuinka paljon ihmiset jaksavat kantaa ja siitä huolimatta toimia.”
